Espoon Marttaydistyksen vaiheita 1934-1988

Espoon Marttayhdistyksen vaiheita

Toini Anttila 1989

 

ESPOON MARTTA YHDISTYS PERUSTETAAN

 

"Kinosten reunustamia teitä kapusimme Nousuvaaran metsästysmajaan, johon oli kutsu käynyt tulemaan yhdistystä perustamaan. Opettajat olivat siihen aikaan vielä sellaisia yleiskoneita, joiden ilman muuta piti panna lusikkansa joka soppaan, joka vain edisti jotain sivistykseen viittaavaa. No niinpä meitä Kauklahden koululla oli kolme; Hakalassa yksi ja Nuuksiosta Ida Niiranen tuli rouva Kaventsuon kyyditsemänä reellä. Oli siellä kymmenkunta innokasta jo meidän tullessamme ja pöydän päässä istui konsulentti Kalajoki perustamassa meille ”yhdistystä"."

Näin muisteli ainoa elossa oleva yhdistyksemme perustajajäsen Irma Länsiluoto 30-vuotis juhlapuheessaan. 

Yhdistys rekisteröitiin 1 pnä maaliskuuta 1934.

 

TOIMINTA ALKAA

 

Toiminta alkoi heti vilkkaana. Jäseniä oli ensimmäisenä vuonna 19 ja luku pysyi suunnilleen samana vuoteen 1944, jolloin yhdistys täytti 10 vuotta. Tuolloin jäseniä oli enää 13 väsynyttä ja toiminta oli supistunut, säännöllisiä martta iltoja oli enää 9. Sota- ja pula-aika olivat uuvuttaneet ahkerat naiset jotka olivat tehneet valtavan urakan näinä ankeina aikoina:

On vuosi 1939. ”Heti sodan puhjettua rupesivat martat innokkaasti kokoamaan vaateavustusta evakuoiduille sekä kutomaan sukkia ja lapasia sotilaille. Avustustoiminnan tuloksena saatoimme lähettää 30 pakettia ”tuntemattomalle sotilaalle” sisältäen paketit: sukkia, lapasia, tupakkaa, saippuaa, makeisia, sokeria ymsEvakuoiduille lähetettiin kaksi lähetystä. Ensimmäinen lähetys sisälsi käytettyjä vaatteita sekä aikuisille että lapsille n600 markan arvosta. Toinen joululähetys lapsille sisälsi kudottuja villavaatteita, leikkikaluja, kenkiä, makeisrasioita yms. 714 markan arvosta”.

Vuosi 1940: ”Vuoden kuluessa on yhdistys ottanut kasi kummiperhettä. Hilja Kuppisen ja Aune Pitkäsen perheet, jotka molemmat ovat leskiä, ensimmäisellä on 5jälkimmäisellä 4 alaikäistä lasta."

Tämän kaiken urakan jälkeen, jonka he olivat vuosia tehneet oman työnsä ja perheensä ohessa, olivat he niin uupuneita että päättivät lopettaa koko yhdistyksen.

Niinpä tammikuussa 1945: "Haalimme kokoon kaikki jäsenet ja teimme lopettajaisretken Helsinkiin. Kävimme Ateneumissa ja Kansallisteatterissa katsomassa ”Tulipunaiset ruusut", sekä sen jälkeen söimme kani päivällisen Hungariassa."

"Eihän se tähän loppunutkaan, silloinen piiriliiton puheenjohtaja Hilkka Kivinen pyysi meitä vielä kerran haalimaan jäsenet yhteen ja saapui konsulentin kanssa seuraavaan käsityöiltaan. Hän neuvotteli kanssamme ja kehotti pikkukurssien ja vierailujen avulla virkistämään toimintaamme ja jatkamaan. Ja tosiaan alkoi taas osanotto ja toiminta vilkastua, niin saatiin valekuolleeseen uusi henki. "

Vuodesta 1946 lähtien on jäsenmäärä tasaisesti kasvanut, ja on nyt tammikuussa 1989 34 varsinaista ja 11 kannattajajäsentä. Myös jäsenten yhteiskuntarakenne on laajentunut. Jäseniä on kaikista ammattiryhmistä, kun se alussa oli opettajattaria, emäntiä ja rouvia.

Tuntuu kuin marttasisaria meistä olisi tullut vasta 22.5.1956, jolloin vanhimpana virkaiässä oleva Lyyli Vahlman esitti, että " Jättäisimme pois nuo rouvittelut ja puhuttelisimme toisiamme tutummin vain ristimänimillä."

Martta-iltojen kokoontumispaikkoina ovat olleet Pellon-koulu, Kauklahden kansakoulu, Kauklahden yhteiskoulu, Seuratupa, ja nyt vuonna 1989, kokoonnumme Halmeen vintillä seurakuntasalissa. Myös kodeissa olemme vierailleet usein, aikaisemmin enemmän kuin nykyään.

Alkuaikoina olikin kokoontuminen kovan urakan takana useimmille, matkat olivat pitkiä, ei ollut tievaloja ja tietkin olivat välillä kuraiset ja välillä jäiset. Matkaa taitettiin kävellen, pyörillä, keIkoilla ja tulipa joku hevosellakin. Nykyään hurauttelemme autoilla pitempien matkojen takaa. 

Kun nyt lukee vanhoja päiväkirjoja tai kuuntelee vanhempien marttojen muisteluja, tuntuu siltä, kuin heillä olisi silti ollut hauskempaa kuin meillä nykyajan ihmisillä, kun he yhdessä matkasivat tullen mennen.

”Lähtiessä taistelimme eteisessä parhaista vaatteista ja sitten löydettiin seinustalta hyvät hevoset (potkukelkat), joilla tuulen nopeudella porhalsimme kotiportille. Oli kova pakkanen, oli kuutamo ja lakko ja vielä hyvä potkurikeli".

 

KURSSIT

 

Ruuanlaitosta se alkoi ja ensimmäinen kurssi oli ”Läskisoosin valmistusta", sitten oli pikkuvasikan- ja suolaisesta lihasta valmistettavia ruokia. Syksyllä oli Raakaravinto -kurssi joka erikoisuudellaan veti paljon osanottajia. Seuraavana vuonna Silakkakurssi ja kasvisleipien koristelukurssi, sitten Leipomakurssi. 1940 opeteltiin ns. Willebrandt'in reseptin mukaan siirapin valmistusta perunajauhoista, rikkihapon avulla.

Sota-aikana eikä heti sen jälkeen ollut aikaa eikä aineita ruuanvalmistus kurssien pitoon, mutta 1949 jo pidettiin Täytekakun tekokurssi, sitten seurasivat Salaattikurssi ja Kasvisruokakurssi. Voileipäkakkuja ja piirakoita on tehty keskenämme ja opetettu nuorisolle piirakanteko taitoa, niin että jo kuului hätähuutoja

”Martta, martta älä leivo piirakkaa, lanteita se levittää”.

Käsityökursseja on ollut myös alusta alkaen, patjoja on valmistettu useampaan kertaan, värjätty kankaita ja lankoja, tehty tallukoita ja puukenkiä, valmistettu puhdistusvälineitä, karstattu villoja ja opeteltu kehräämään, valmistettu alus- ja liinavaatteita ja vanhasta uutta. Virkattu, koukuttu ja kudottu. Opeteltu makrame työtä, painettu kankaita ja maalattu lasia. Monet seppeleet ja kukkavihkot on tehty, punottu pajua ja olkia. Myös koru- ja lahjaesineitä on tehty. Eipä taida olla sitä käsityön alaa jota emme olisi yrittäneet, kuka paremmalla kuka heikommalla menestyksellä. Ennen sotia opettelimme myös tuholaistorjuntaa. Suomi ja suomalaiset piti saada siistiksi ennen Olympialaisia, täit pois päästä ja luteet sängyistä. Keräsimme myös karvoja Maan Romulle 26 kg kankaan valmistusta varten ja metallia lentokoneiden valmistukseen. Lumppuja on myös kerätty useaan otteeseen.

Puutarhanhoito on kautta-aikojen ollut meidän marttojen lempiharrastus ja olemme näköjään siinäkin edelläkävijöitä, koska jo v. 1934 oli martoilla Makki ja kompostikilpailut.

No kompostiahan siihen tarvitaan, että saadaan puutarha kukoistamaan. Me olemme useaan kertaan opetelleet puutarhanhoitoa, on istutettu, kylvetty ja korjattu satoa, leikattu ruusuja, puita ja pensaita. Onpa meille muutamalle tehty oikein oma puutarha suunnitelma kotipihalle, piiriliiton konsulentin avulla.

 

JUHLAT

 

Aina kun on tullut lisää pyöreitä vuosia, on pidetty juhlat, laitettu pöydät koreiksi ja kutsuttu naapuriyhdistykset kestiin. Joskus vaatimattomammin joskus taas juhlallisemmin. 

Myös iltamia on pidetty, olipa kerran oikein Karnevaalit. Yhdistyksen jäsenten syntymäpäiviä on myös juhlittu.

"Vanha perinne oli, että martan täyttäessä kymmenvuosia kävimme keskiyöllä pitämässä ikkunan alla serenadin. Pitäisi tietysti liikkua hiljaa ja se vasta oli vaikea tehtävä, kun joukolla mennään, tulee lystiä pidetyksi niin, että naapuritkin heräävät ennen aikojaan päivänsankarista puhumattakaan".

Joskus kävi niin, että päivänsankari ei ollut vielä ehtinytkään sänkyyn, ja silloin otettiin kenraaliharjoitukset juhlinnasta ja seuraavana päivänä sitten juhlittiin virallisesti.

Mitenkähän olisivat tulleet toimeen Espoon kunta, kaupunki ja seurakunta ilman Marttoja, niin monta kertaa ovat martat ojentaneet auttavan kätensä niillekin. Aina kun on ollut suuremmat juhlat, patsaan paljastusta, krematorion vihkimistä tai muita suurempia juhlia, kuten Espoon 500-vuotisjuhlat, ovat martat olleet kahvinkeitossa ja ruuan valmistuksessa ja tarjoilussa. 

Emäntäpäiviä on myös käyty viettämässä ympäri Uuttamaata.  16.6.1957 oli meillä espoolaisilla yhdistyksillä kunnia pitää Emäntäpäivät. Ensin oli juhla Jumalanpalvelus Espoon kirkossa, jonka jälkeen martat lahjoittivat kirkolle Vihkiryijyn, jonka vastaanotti rovasti Björksteen. Sitten laskettiin kukkavihkot yhtaikaa Sankarihaudalle ja Karjalaan jääneiden muistomerkillä. 

"Täältä siirryttiin syömään makkarasoppaa, siinä olikin tytöillä vilskettä, kahvia ei ollut tarpeeksi valmiina kun ei ymmärretty että niin monet joivat ateriakseen vain sitä."

Sen jälkeen seurasi kiertoajelut Treskendan- ja Espoon kartanoon ja Porkkalaan. Otaniemessä oli suuri iltajuhla.

”Iso maapohjainen urheiluhalli oli kauniisti koristeltu konsulentti Hoikanmäen johdolla. Ohjelma oli täysipainoista ja yleisö kiitollista ja täysin mukana olevaa. Erikoisesti saimme kiitosta tämän kerhon esittämästä juhlan viimeisestä ohjelmanumerosta "Minä aikana ihminen kaunein on"."

Seuraavana aamuna hiippailivat taas ahkerat martat kohti Lagstadin koulua jälkiä siivoamaan. Kestää varmaan kauan ennen kuin Espoossa on taas emäntäpäivät siitä huolimatta, että joku ehdotti siivoustöiden päätyttyä, että pyydettäisiin ensikesänä uudelleen, kun on jo tuota harjoitustakin."

 

Toimintaamme mahtuu koko elämän kirjo. On ollut hauskaa mutta myös surua, monet ovat ne kerrat kun olemme kokoontuneet saattamaan marttaystäväämme hänen viimeiselle matkalleen. Mutta elämän täytyy jatkua.

Toini Anttila 1989

 

Tietolähteet:

Espoon Sanomat

Yhdistyksen päiväkirjat

Yhdistyksen pöytäkirjat